sunnuntai 30. tammikuuta 2011

break

Ajattelin tulla ilmoittamaan olevani elossa, kun huomasin lukijamäärän pudonneen. Ihan syystä, en kiellä.
Koulu stressaa edelleen. Stressaa varmaan kesäloman alkuun, kun tässä pitää duunailla päättötyö, repästä jostain yks ylimääränen kurssi ja hoitaa puuttuvia kursseja kuntoon, että pääsis ajallaan eteenpäin. Pahoittelen siis näitä hiljaisia kausia. Tälläkin hetkellä mulla on tuossa työn alla kuviksen kurssista uupuva A1 kokonen hiilityö tuijottamassa syyttävästi niskaa.

Mutta, draamojen ja gifien spämmäilyn lisäks vapaa-aikaa käytän edelleen hius- & meikkikokeiluihin, joten niitä löytyy taas pari:

Look kaverin synttäreille, koska asu oli muuten niin perus niin piti hiukset vääntää suoritusraudan avulla laineille. Hieno lahnailme ja heilahtanu kuva mutta hiukset on pääasia ja tossa ne näky parhaiten, joten yritetään nyt selvitä. Meikkiä inspiroi joku random malli, ei kauheen erikoinen mutta teki tehtävänsä.

Toinen meikki joka naamassa kävin vaan syömässä ja pikasesti kiertämässä taidenäyttelyn. Kokeilin toisia niistä joululahjaks saamistani ripsistä ja ne oli ihan kivat, vaikka ei nähtävästi ihan paikoilleen asettunu. Ainut mikä niissä häiritsee on se, että ne on tollaset tasapitkät. Mutta en uskalla lähtee leikkelemäänkään, kyllä ne menee.


Noni jos sitä nyt piirrustais loppuun ton hiilityön ja pääsis tekee lisää hommia pois alta, meh.

maanantai 24. tammikuuta 2011

stress

Hups vaan kun jääny huomiotta tää puoli elämää taas. Syy? Koulu, koulu, koulu koulu koulu. Ja tulevaisuus. Taas vaihteeks. Liikaa tehtävää, liian vähän aikaa ja liian vähän hermoja.

Arki menee stressaamiseen, tekemiseen ja suunnitteluun, viikonloput liikaa nukkumiseen. Harkitsin jo ilmoittavani tänne pitäväni paussia bloggailusta ettette turhaan päivittelis ja miettis missä mennään kun mitään ei kuulu, mutta ehkä en nyt kuitenkaan. Kuten joskus aikoinaan ekassa bloggeriin lisäämässäni merkinnässä mainitsin, niin oon tällänen joka tekee asiat vähän niin kuin miten millonkin sattuu huvittaa, niin ehkä löydän aikaa tänne kirjottamiseenkin. Kovin muhkeaa tästäkään merkinnästä ei kyllä tule, koska tosiaan kamera on pysyny hyllyllä ja kosmetiikankäyttö vähäisenä.
Koska rakastuin JGSn hiuksiin Marry Me Mary -draamassa (joka oli muuten hyvä, jos en oo jo maininnu! idea oli kyllä perus, mutta tykkäsin silti), inspiroiduin väsää itellenikin nutturoita ja jättämään noi ylikasvaneet etuhiukset tohon sivuun kiharalle.

Väsäilen tällä hetkellä kans joitakin portfolioita - niitä varten mm. harjottelin lakkauksia joihinkin tippeihin joita saan sit liimailla sinne. Hello kitty -naama ja ruutuprintti ↓

Nyt tän pitää valitettavasti palata opon tehtävien ja näytön korjaamisen pariin, mut see you l8r!

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

every sweet day

Nyt kun oon taas jaksanu panostaa enemmän ulkonäköön niin saatte vähän katsausta mun viimeaikojen meikki/hiukset/kynnet kuvasaldoihin.


Joulukynnet! Inpiraationa toiminu ne sellaset puna-valkoset karkit mitkä kaikki tietää (onko niille ees nimeä suomeks?) Ei ollu niin vaikee kun aattelin, lakkasin vaan punasen pohjan ja ohuemmalla siveltimettä valkoset viivat siihen päälle. Oon kai sit harjotellu tarpeeks saadakseni suht. suoria viivoja aikaseks. Siihen sit glitterit päälle ja blingit väliin ja tadah.


Vaaleanpunainen liukuvärjäys ja glitteriä, jotka mulla on tälläkin hetkellä. Kokeilin vissiin toista kertaa meikkisienen avulla tota tehdä ja tällä kertaa se onnistukin ihan hyvin. Pinta vaan on rosoinen päällyslakasta huolimatta. Yksinkertaset eikä kauheen huomiota herättävä sävy ees, mutta ihan kivat. Pitäs varmaan välillä yrittää jättää se glitterlakka rauhaan kun jokaisessa lakkauksessa sitä löytyy..


Tässä yhtenä päivänä aattelin "olla laiska" ja koittaa vähän luonnollisempaa meikkiä, missä mulla loppujen lopuks meni enemmän aikaa kun mun perusmeikissä. Luomivärin ja kajaalikerroksen sijaan laitoin vaan silmän ulkokulmaan vähän ruskeeta sävyä ja sisäkulmaan valkoista. Niiden tavallisten tekoripsien sijaan kokeilin noita tupsuja, mitkä joskus aikoinaan ostin mutta on jääny pitämättä ja joita en edelleenkään osaa oikein asetella.. Poskiin käytin sit kunnon vaaleanpunaista väriä.


Toinen meikkikokeilu oli tää, joka ei ihan kamalasti eroa siitä meikistä minkä yleensä teen, mutta tästä jätin alarajauksen pois. Ja luomivärin, mutta niin teen useemminkin jos kiire iskee. Koska asu oli muuten tylsähkö, niin kiharsin hiukset ja heitin ne vaan toiselle puolelle, as you can see. Kaksi samannäköistä kuvaa siksi, että toisessa näkyy paremmin meikki ja toisessa hiukset, bleh.

maanantai 3. tammikuuta 2011

christmas presents

Hyvät tosi myöhäset joulut ja uudet vuodet kaikille ja I'm so sorry!! tästä viikosta kuukaudeksi venyneestä tauosta, jollasta toivottavasti ei nähdä enää ikinä. Johtuu siitä, että juoksin koko loman näkemässä maailmaa ja kavereita. Vietin koko ajasta tasan yhden kokonaisen päivän kotona ja sekin oli jouluaatto. Kone oli kyllä matkassa, mutta ei aikaa saati sitten sydäntä ignorata parasta seuraa ja istua sen sijaan koko päiväksi alas muokkaamaan kuvia ja kirjottamaan blogia. Älkää vihatko.
Mutta lohtukseks mulla on valmiiksi materiaalia joita nyt postailen tässä lähiaikoina toivottavasti, uhkaa nimittäin tuo koulun stressaaminen hyökätä päälle, varsinkin kun pitäisi jo valmistautua hakemaan seuraavaan opiskelupaikkaan ja hoitaa päättötyö ja selvittää suorittamattomia juttuja ja opettajatkin tykkää järjestää kaikki maholliset projektit just nyt ja blablabla.

Mun tauon aikana 26. päivä joulukuuta sounzlikeNEgirlslifen mittariin tuli täyteen vuosi, yaaay! Piti pitää isommatkin juhlat sen ansiosta, mutta en mä sit keksiny mitään. :( Toiveita? Jos myöhänen juhliminen kelpaa.

Mutta tosiaan pyörähdettiin viikko Lapissa Saariselällä perheen kanssa, tultiin aatoksi kotiin ja seuraavana päivänä jatkettiin matkaa Varkaudesta Helsinkiin ja Helsingistä laivalla Tukholmaan Marin ja Ianin kanssa. Oleskeltiin siellä yksi yö, käytiin kattomassa paikkoja ja shoppailemassa (en löytänyt kun kaks perustoppia, nyyh) tultiin takasin ja tää siirty Hyvinkäälle Satun hoiviin kun muut palas kotiin. Parin päivän päästä suunnattiin Lapualle ja siellä vietettiin uusi vuosi kavereiden kesken. Tulin sieltä nyt sunnuntaina kotiin (kunhan ensin häsläsin junan kanssa ja ramppasin vähän ylimäärästä) ja sit meillä alkokin jo koulu, huoh. Oli kiva loma ja pirskeet anyhow, kiitos taas asianomaisille. Kameran kanssa olin laiska, joten mulla ei ole kuvia mistään, joten ette saa tarkempaa kuvausta mun perhe-illoista ja rakkaudesta -30° pakkasta kohtaan.

Sen sijaan saatte kertomuksen mun joululahjoista. Joku kiva anon ehti toivoakin tätä joulupäivänä ja olin jo ottanut kuvat, mutta ei ollut sitten aikaa hoitaa loppuun ennen Helsinkiin lähtöä.

Käsirasvoja, jotka osottautu käytännöllisiks kokonsa vuoksi - voin heittää yhen aina laukkuun ja käyttää sitä päivänmittaa kun kädet kuoriutuu tuon pakkasen ansiosta. Ja ne tuoksuu hyvälle.

Näitä saan jostain syystä joka vuosi... ei haittaa.

Härpäkkeitä kynsiin. Mulla on ollu tällänen täysin samanlainen paketti aikasemminkin, enkä oo käyttäny sitäkään loppuun vielä. Osasyynä se, etten vielä keksiny millasta liimaa noihin tulee käyttää, mutta yks seuraavista lahjoista varmaan ratkasee senkin ongelman..


Tyylikäs muistitikku, koska mun edellinen joutui korjaajan kidnappaamaksi eikä sitä oo näkyny enää sen koommin ja koska tollanen nyt vaan on media-assarin hyvä kaveri. Sitä ei saa dissata, koska tätä mä toivoin :(


Toinen mun personal favourite näistä kaikista, nimittäin Vivienne Westwoodin kengät. Ikävä kyllä kukaan ei kuvannu mun reaktioo kun avasin kyseisen paketin ja näin tutun logon kenkälaatikossa. Myönnän, että melissa hämmensi mua suuresti, mutta niin teki UGGitkin ja rakastuin niihin myöhemmin ja niin rakastuin näihinkin. Kivat, mutta tälle säälle liian liukkaat ja liian kylmät. Niistä jää kivoja Westwood-jalanjälkiä ja ne tuoksuu purkalle.


Personal favourite nr. 2, nimittäin tollanen UV-kynsi pakkaus, joka sisältää oikeasti kaks kertaa enemmän tavaraa, mutta en uskaltanu ottaa niitä pois paketeistaan joten ne ei nyt päässy tähän. Elikkä nyt alan sit ihan oikeesti tekee kunnon kynsiä, kunhan edistyn noiden ohjeiden lukemisessa, jotta pääsen harjottelee. En oo koskaan kokeillu tehä ite, mutta hankin tällasen avulla kynnet joskus Prahasta itelleni ammattilaisten käsissä ja näin siinä miten se suurinpiirtein onnistuu. Mulla on jo jonossa porukkaa, jotka lupautu asiakkaiks. :D Kivakivakiva.


Jelly Belly-, ei karkkia vaan lakritsan tuoksunen kynttilä. Sen verran vahva, ettei tota kantta voi avata ilman, että huonee lemahtaa loppupäivän.


Jaaaa näiden lisäks joitakin pieniä meikkejä, peruspaitoja ja pyjaman. Eikä varmaan muuta. Olen tyytyväinen, jollei se tullut jo noiden kahden lempparin kommenteista ilmi.. Kiitos lahjoista♥

Nyt siirryn nukkumaan ja yritän huomenna kuvata sen meikkitutoriaalin uudelleen, koska en pääse edellisten kuvien tuottamasta ahdistuksesta yli, meh. Tässä teille MBLAQ ;