torstai 1. syyskuuta 2011

College enrolment

Terveisiä brittilästä sinne suomenmaalle ja miksei muuallekin. Heräsin tänään aamulla klo 7:15 yllättävän aurinkoiseen päivään niska jumissa laukkujen kantamisesta, laittauduin parhaani mukaan ja sit rynnättiin Marin kanssa aamupalalle Barossa-nimiseen ravintolaan. Yllätys yllätys naamalle iski ensimmäisenä pekonin käry, mutta ei se mitään, ruoka oli uskomattoman hyvää. Ensimmäisenä tilasin kauan kaivatun chai tea latten ja oi sitä nostalgian määrää kun sitä siinä siemaili.

Aamupalamenu näytti ihanalle ja teki mieli tilata vähän kaikkea, mutta onhan mulla tässä kokonainen vuosi aikaa käydä koko menu läpi. Päädyttiin lopulta marin kanssa jakamaan kaksi annosta:

Blueberry pancakes (joskin hieman kuivahkoja sellasia) & Eggs benedict

Makunystyröiden hemmottelun jälkeen lähdin itsekseni googlekartan kanssa suunnistamaan kohti South Thames Collegea, joka löytyi onneksi tälläkin kertaa vaivatta. Kaikki ohjeistus siellä paikan päällä meni ihan ohi, täkäläisten puhe on niin hirveetä pikamongerrusta, että meni hetki ennenkun löysin oikeiden ihmisten luo.
Sain kaavakkeita täytettäväks, selvittelin joidenkin kanssa EU-kansalaisuuttani ja kohta pääsin yhen ohjaajan puheille. Siitä mut kärskettiin enkun tasokokeeseen, mikä meni ihan OK. Level 2 (melkein 3!) enkuntaidoilla ne pääsi sitten lopullisesti hyväksymään mut Hair & Make-up for the media industry -kurssille, kuulin lisää infoo itse kurssista ja siitä, mihin juuri menetin melkein 400 euroa. Lisäks sain pikavilkasun tulevaan lukujärjestykseen ja päivämäärän 6th Sep, jolloin sinne on tarkotus eksyä seuraavan kerran aloittamaan lukuvuosi.
Päivän päätteeksi kävin menettämässä omaisuuteni materiaalimaksuihin ja istumassa webkameran edessä kuvattavana IDpassia varten.

Toi kuva on vielä keltasempi ihan oikeessa elämässä. Ja sen on oltava kaulassa, muuten ei pääse kouluun!

Siinäpä superkelauksella tämän päivän pääpiirteet.
Sellasen asian huomasin vielä tuossa äsken, että mun kamera taitaa vetää viimesiä hengenvetojaan, se mm. siirtyy kuvaustilaan, kun zoomaa jo otettuihin kuviin...? Täällä on kuulemma yks kamera mitä voin käyttää ja kantaa mukana, et se ei toivottavasti vaikuta blogin pitämiseen.

3 kommenttia:

  1. mulla on sua ikävä jo nyt ♥ -unni

    VastaaPoista
  2. Anonyymi; mullakin on ;___; kaiken lisäks oon täällä vielä heinäkuuhun, yhyy. mut tuutte käymään eiks je!

    VastaaPoista
  3. tottakai tullaan, itseasiassa ollaan pikkaisen jo katseltu lentoikin, että ilmoittele vaan millon sinne saa tulla. ♥

    VastaaPoista