tiistai 24. huhtikuuta 2012

Don't call me that!

Tulin äsken siskon luota ja ruokakaupasta kotiin valmistautumaan kouluunlähtöön kahdeksi. Matkasin puolet matkasta bussilla ja aattelin siinä sitten istuessani, että voisin jakaa blogissa tän brittien kummallisen tavan puhutella muita ihmisiä. Ettei tää blogi ois ihan pelkkää "tätä söin tänään" ja "tältä näytin tänään" postauksia.

Oottaessani kyseistä bussia olin nousemassa ensin väärään bussiin ja siinä ihmetellessäni noin 50-vuotias mieshenkilö huikkas mun takaa "That's 220, love". Tähän törmää päivittäin, jos jalallaan ulos astuu. Koulussa kaikki, myös ne, jotka eivät yleensä toisilleen puhu, kutsuu toisiaan nimellä "babe" tai "love". Opettajat käyttää oppilaista myös nimitystä "sweetheart". Mä en oo vieläkään kaheksan kuukauden jälkeen sisäistäny tätä tapaa. En tietääkseni edes ekan vuoden seurustelun aikana kutsunu poikaystävääni samanlaisilla hellyttelynimillä - miks kutsua tuntemattomia ihmisiä niin?
Ei siinä mitään, onhan se ihan hellyyttävä tapa, mutta itelläni lähinnä aiheuttaa kylmiä väreitä.

Toinen on mm. yliystävälliset tarjoilijat ravintoloissa. Saatat olla vaikka "madam". Sairaalasta mulle tulee paljon kirjeitä, mitkä alkaa lähes poikkeuksesta "This pleasant lady..." sen sijaan, että alkais mun nimellä. Nää ei tosin aiheuta samanlaisia väristyksiä. Lähinnä miettii vaan, miten röyhkeän kuvan saattaa antaa itsestään välillä, jos vahingossa sattuu unohtaa yhenkin "please"n lauseesta.

2 kommenttia:

  1. loppu joteki tosi kesken toi sun selitys... kauheen töks loppu

    VastaaPoista
  2. Anon; Nii nää taitaa loppua kaikki. En tiiä, en koe et pakko sanoo "moikka, nähään"etc joka merkinnän lopussa. Hassua :D

    VastaaPoista