tiistai 20. marraskuuta 2012

Kapulapäivitys

Viime postauksessa mainitsin saaneeni kavereilta saatujen lahjojen lisäksi synttärilahjan armaalta perheeltäni, nimittäin uuden puhelimen. Kyseessä on Nokia Lumia 900, sininen sellainen.
Oon tosiaan ylä-asteelta saakka sinnitellyt Samsungin liukuläppäpuhelimella (lukuunottamatta sitä yhtä viikkoa jonka ehdin omistaa siskoltani perityn iPhonen) ja viime aikoina harkinnut vakavasti uuteen puhelimeen sijoittamista. Oon kuitenkin sen verran aikaansaamaton ja pihi, että en ehtinyt tehdä päätöstäni ennen kuin sain tämän lahjaksi.
Olen kyllä tyytyväinen uuteen luuriin, vaikka muutama miinuspuolikin on. Päällimmäisenä nyt ainakin se, ettei puhelinnumeroille ole ainakaan vielä löytynyt sellaista perinteistä osoitekirjapaikkaa. Numerot lisätään ihmiset-osioon, mihin on listattu jok'ikinen facebook-kavereistani, enkä tietenkään omista kuin ehkä viidesosan numerot. Toisena se, että akku kestää korkeintaan vuorokauden, ennenkuin se pitää taas ladata uudestaan. Ei mahdu taskuun eikä onnistu enää pyöräillessä tekstailu.
Kun tunnetusti oon tälläinen rähmäkäpälä, niin hieman pelottaa koska tämäkin saa osansa elektronisten laitteiden surmankosketuksestani. Käsittelen sitä kyllä oikein varo-varovasti..
Kiitokset vielä myöskin tästä synttärilahjasta perheelleni, kyllä te sitten aina tiedätte mitä iltatähti tahtoo :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti