keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Viikonlopun matkapäiväkirja

Palasin takaisin kotukonnulle jo Sunnuntaina, mutta siitä asti olen viettänyt ansaitsemaani superlaiskaa aikaa. Reissu sujui hyvin, vaikka pikainen vierailu olikin. Perjantai hujahti töiden jälkeen kellon ympäri täpötäydessä pakussa istuessa. Ei siinä mitään, säästinpähän matkakuluissa ja sain luettua enemmän kuin pitkään aikaan. Luin koko Tiikeriäidin taistelulaulun kannesta kanteen pelkästään automatkoilla.
Lauantaina käytin tunnetusti koko aamun laittautumiseen, tein välillä tuttavuutta isän kissavanhuksen kanssa. 
Kävin myös pikaisella shoppailureissulla, löysin itselleni joitakin koruja ja viimeinkin nälkäpelin kolmannen osan pokkarina. Maltoin kuin maltoinkin odottaa sen lukemista tänne asti. Oon ostanu aikasemmat osat pokkarina, joten halusin ostaa viimeisenkin sellaisena, eikä se ollu ikinä kirjastossa lainattavissa kun kävin tarkistamassa.
Lauantai-ilta juhlittiin Annan synttäreitä. Teemana oli "women/men in black" elikkä pukuja, pikkumustia sekä useimmissa puhelimissa eeppinen neuralyzer-sovellus. 
Itselleni löysin kaapista Lontoosta ostetun mustan mekon, jota ei ole turhan monta kertaa ollu tilaisuutta käyttää. Meikkiin sain inspiraation katsellessani T-aran "sexy love" videota. Glitteriä koko luomella ja musta rajaus.
Kynnet laitoin kotona pikaisesti ennen lähtöä teeman mukaisesti mustalla.
Kippisteltiin salmarilla.
Featuring synttärisankari-rakas-paras-kuin-sisko-plan C:ni-ystäväni Abben.
Loput matkasta menikin sitten siellä. Onneksi tarjolla oli budjettimatkavaihtoehto ja pääsin alunperinkin lähtemään, oli kyllä ihanaa osallistua parhaan juhlaemännän ja -isännän järjestämiin parteihin pitkästä aikaa ja nähdä vähän vähemmän tuttuja naamoja. Taas kerran onnistunut visiitti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti