sunnuntai 27. lokakuuta 2013

A packetful of goodies

Syysloma meni hyvin Savon mualla rentoutuessa. Vietin aikaa perheeni, poikaystäväni ja kavereiden kanssa. Hyvä loma oli. Ei siitä sen enempää.
Työssäoppiminenkin on lähtenyt hyvin käyntiin. Näytöt stressaa. Mutta se siitäkin aiheesta, sillä käteni syyhyävät päästä jakamaan vaatekaappini syksyn uutuudet osa II !
Ostan vaatteita tosi harvoin. Korkeintaan kerran puoleen vuoteen satun löytämään jotain, josta ihan tosissaan tykkään. Käyn tuota useammin kyllä etsimässä, mutta sisäinen pihini voittaa joka kerta, kun mietin tahdonko maksaa summaa x vaatteesta, joka on ihan ok. Tästä syystä otinkin projektiksi selailla eri nettikauppoja ja hommata syksyksi jotain uutta tylsään vaatekaappiini. Tällä viikolla viimeinen paketeista löysi perille ja päätin yrittää kuvata niitä tänne parhaani mukaan.
Jo vuosia "tahtoo"-listallani on ollut simppeli valkoinen mekko, jota voi käyttää rennosti vaikkapa jakkujen tai neuleiden kanssa. Yhden valkoisen pitsimekon ostin Lontoosta toissa keväänä, mutta pitsi ja dip-back helma tekee siitä vähän turhan juhlavan, eikä se ole tainnut päästä arkikäyttöön ollenkaan. Listalla on ollut myöskin mekko/paita, jossa on selässä joku erikoisempi leikkaus. Satuinkin sitten löytämään mekon, josta löytyy nämä molemmat ominaisuudet.
Selän leikkauksen on tarkoitus olla sydämen muotoinen, mutta ei se tietenkään muodossaan tahdo pysyä. Kelpaa se toki noin epämuodostuneenakin. Alussa pakettia vielä avatessa hieman säikähdin, kun materiaali näytti niin oudolta, mutta ei sitä enää edes huomaa, kun mekko on muuten niin kiva.
Ahem, niin sitä väriä.. Värin hankkiminen vaatekaappiini on joku ikuisuusprojekti ja olisi vaan taas tämäkin tilaus ollut täynnä pelkkiä neutraaleja sävyjä, jos en olisi tätä hetken mielijohteesta klikannut mukaan. Kissat on nyt selvästi joku juttu.. En ollu itekään ihan varma oliko tää nyt hitti vai huti. Kyllä tätä on tullut sen verran nyt kuitenkin pidettyä, että taisi olla hyvä hankinta. Koko olis saanu olla kyllä isompi, tahtoo olla vähän lyhyt.
Syksy tulee, joten edes yksi mukava jättikokoinen neule piti hommata. Olin tästä ensin vähän epävarma. Kivaltahan se näyttää, mutta edullisuutensa vuoksi odotin, että mikähän halpa rutku sieltä taas tulee. Paketin avattuani kauhistelin, miten iso se onkaan. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin - olen ihan rakastunut tähän. Toimii kotona hyvin, kun iskee vilu ja jos ulos lähtiessä inspiraatio on hukassa, tämä näyttää hyvältä ihan vaan mustien legginssien ja paidan kanssa. Väritykseltään aika tylsä tämäkin, mutta mä kyllä tykkään!
Toinen vaate, mitä oon ikuisuuden metsästänyt - valkoinen jakku. Nyt sitten löysin sen ja vieläpä alennuksen kera! Mekkoa ja tätä jakkua en ole vielä päässyt käyttämään, kun ei tuo valkoinen kuulosta päiväkotiin sopivalta värivaihtoehdolta. Jokohan mun vaatekaapista löytyy nyt kaikki tarvittavat jakut?
Olen kyllä tyytyväinen koko pakettiin. Kaikki on tilattu www.sheinside.com :ilta ja varmasti tulen tilaamaan sieltä uudelleen, kunhan rahatilanne sallii ja nykyiset vaatteet alkaa kyllästyttää.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Flowers, lace and all things nice

Morjens vaan taas pitkästä aikaa! Taas on viikko vierähtänyt koulutehtävien parissa tai niitä vältellessä niin antaumuksella, että tämä kirjoittaminen on taas jäänyt vähemmälle. Monesti kävi kyllä mielessä, että nyt se tauko taas venähtää liian pitkäksi, ellen nyt päivitä. Eipä siinä, mitään erityisen jännittävää ei vielä ole tapahtunut. Tänä viikonloppuna kuitenkin suuntaana Vantaa ja eräät hyvin eeppisen kuuloiset synttärit. Ensi viikolla pääsen aloittamaan ensimmäisen työharjoittelun päiväkodissa alle 3 vuotiaiden ryhmässä. Viikon ehdin siellä olla ja ihmetellä, ennenkun lähden koko syyslomaviikoksi Varkauteen. Paljon jännitystä siis luvassa lähiviikkoina.
Näin syksyn kunniaksi ajattelin piristää hieman vaatekaappiani ja klikkailin eri nettikaupoista paljon uusia vaatteita tilattavaksi. Yksi paketti ehtikin tulla jo viime viikon lopulla ja sain uusia asusteista jo tällä viikolla käyttöön. Yesstyle:ltä omin itselleni jo kauan himoitun helmillä koristetun kissankorvapannan, jonka olen jo useaan kertaan klikannut ostoskoriin ja sieltä pois ja nyt vihdoin päätin lopullisesti hankkia, sinapinruskean peplum-hameen ja söpöt söpöt söpöt nallesukkikset.
Paketteja pitäisi tulla ainakin kahdesta paikasta vielä, en malttaisi millään odottaa! Toivottavasti ovat yhtä onnistuneita valintoja, kuin nämä. Vertailin eri vaihtoehtoja sen verran pitkään, että saa kyllä olla.
Viime viikolla mulla oli yksi kokonainen päivä vapaata ja olin hyvin innoissani saadessani viettää sen kotona hengaillen ja kynsiä laitellen. Olen pienestä tyytyväinen. Katselin siinä sitten kiireiden takia katsomatta jääneet dexterit ja lakkasin kynsiin uuden Cath Kidstonin inspiroiman kuosin. Aikaisemmin tekemäni kukkahempeilyprinttikynnet löytyvät
täältä, tutoriaali niihin täältä.
Tällä kertaa kukkia, pitsiä ja pilkkuja. Kaikki samalla kertaa. Sen verran aikaa ja kärsivällisyyttä vievää puuhaa, että tein suosiolla kukat vain nimettömän kynsiin, loput kynnet olivat pilkullisia. Melkoisia möykkyjähän noista kukista tuli, mutta kyllä ne kukista kuitenkin menee. Nyt ovat nuo lakkaukset jo historiaa, vaikka pitkän ajan kestivätkin. Lakkailut jäi taas vähemmäksi, kynnet lohkeili eri mittaisiksi, joten leikkasin ne suosiolla lyhyeksi. Sormet näyttää lyhyiltä ja tönköiltä, mutta hyvä vaan, tarkoitus ei oo sentään mennä päiväkotiin lapsia raapimaan.
Loppu viikko koulussa näyttää taas mukavan rennolta. Päivät on normaalia lyhyempiä ja oon saanut kaikki palautettavat tehtävät tehtyä hyvissä ajoin. Stressivapaa loppuviikko luvassa, jes!